(Vuosiluvut ovat hihasta vedettyinä vain suuntaa-antavia.)

A. Hämeenkadun itäpää autottomaksi 2013.
Perustelut:
– Katutila autoilta ihmisille, liike- ja kaupunkielämälle
– Hämeenkatu on nykyisellään vain läpiajokatu. (Kadun 11 parkkiruutua aiheuttavat vain haittaa liikenteelle, mutta ovat liike-elämän kannalta lähinnä vitsi.)
– Tutkimusten mukaan kadun sulkeminen henkilöautoliikenteeltä ei aiheuta ongelmia muualle katuverkkoon
– Hämpin parkki mahdollistaa erinomaisen saavutettavuuden myös henkilöautolla
B. Hämpin parkin vaikutusalueen kadunvarsipaikkojen poistaminen ja ottaminen parempaan käyttöön. Esim. Rongan kadun parkkialueen muuuttaminen puistoksi, jonka keskellä kulkee kevyen liikenteen väylä. 2013
– Hämpin parkissa on aina yli 600-700 paikkaa vapaana. Turha pitää kallista tilaa tyhjänä kun sille on parempaakin käyttöä.
C. Ratikka Hervanta-Lentäväniemi 2014-
– Tätä tuskin tarvitsee enempää perustella
– Alustava yleissuunnitelma on jo tehty, yleissuunnitelma valmistuu v. 2013. Päätös voidaan tehdä 2013 ja rakentaminen hyvässä tapauksessa aloittaa 2014
D. Keskusareena ja kansi 2015 –
– Lisää kaupunkitilaa aivan keskustaan
– Yksityinen rahoitus on saatu tässä vaiheessa kasaan
E. Ratikka Koilliskeskus – TAYS – Pirkkala 2016-
– TAYSin yhteys kannattaa pistää raiteille mahdollisimman pian
– Vuonna 2014 tapahtuva joukkoliikenneuudistus (esim. linja 16 Kangasalta/Leinolasta Pirkkalaan 7,5 minuutin välein tulee osoittamaan, että bussiliikenne ei riitä kapasiteetiltaan. Joukkoliikenteen käyttäjämäärät lisääntyvät jo nykyisesti kuormitetulla alueella merkittävästi. Merkittävä lisäys tulee nykyiseltä huonolta joukkoliikennetarjonnan alueilta Kangasalta ja Pirkkalasta.
F. Rantaväylä kaupunkibulevardiksi ja Ranta-Tampellan rakentaminen 2016 –
– Bulevardin välityskyky on riittävä liikennemäärille. (Nopeuden laskiessa välityskyky kasvaa).
– Muutos on halpa
– Mahdollistaa Ranta-Tampellen rakentamisen
– Ylimääräinen liikenne ohjautuu ohitustielle
– Bulevardin rakentaminen ei ole peruuttamaton toimenpide. Jos edelleen osoittautuu tarpeelliseksi, niin tunneli voidaan rakentaa tästä huolimatta myöhemmin.
G. Lähijunaliikenne (Nokia, Lempäälä, Orivesi) tunnin vuorovälillä 2017-
H. Ratikka Vuores – Ylöjärvi 2018-
I. Hämpin autoton länsipää 2020
– Kun ratikan ensimmäiset vaiheet on tehty, niin tämä on mahdollinen
– Hämpin itäpään positiiviset kokemukset todennäköisesti tuovat painetta tämän toteuttamiseen aiemmin
J. Kunkun parkki, jos tarvetta 2021
– Tässä vaiheessa on nähty paljonko joukkoliikenteen tehostaminen on vaikuttanut
– Parkki tehdään, jos sille edelleen on tarvetta (mielellään yksityisellä rahalla)
K. Lähijunaliikenne (Nokia, Lempäälä, Orivesi) puolen tunnin vuorovälillä 2023-
L. Rantaväylän tunneli 2025-
– Jos edellämainittujen toimien jälkeen on edelleen tarvetta, otetaan tunnelivaihtoehto tarkasteluun

Jotain varmaan unohtui, mutta olisiko tässä tärkeimmät?